Valitse sivu

Anna Tukesi ry

Anna tukesi ry

Yhteistyöllä ja välittämisellä luodaan parempi huominen

Autettua henkilöä

4185

vuona 2024

Toimintamme numeroina

Autettua ihmistä vuona 2024

4185

Vapaaehtoistuntia 2024

4400

Yhteistyökumppaneita

45

Meistä

Anna Tukesi ry syntyi 2015 perustajien tahdosta auttaa oman alueen asukkaita, joilla on tiukkaa taloudellisesti.

Otamme vastaan vaatetta, kodintarvikkeita ja muita lahjoituksia, joita jaamme eteenpäin Salon talousalueella apua tarvitseville.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, ja toimimme paikallisesti. Me teemme töitä yhdessä, kaikkien yhteiseksi hyväksi. Jokainen voi auttaa, lahjoittamalla aikaansa, tavaraansa, osaamistansa, tai rahaa. Kaikkien apu on tärkeää.

Q&A

Toimimme avoimuuden periaattein, mikä näkyy kevyen organisaatiomme, talouden ja yhteistyösuhteiden läpinäkyvyytenä.

Mitä tavaraa yhdistys ottaa vastaan?

Keräämme ja jaamme lähinnä vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä ja leluja niiden tarpeessa oleville. Otamme vastaan myös kodintavaraa. Huonekaluja tällä hetkellä emme kykene ottamaan vastaan. 

Pitääkö minun pestä lahjoittamani tuotteet? Otatteko vastaan hieman rikkinäistä tavaraa?

Pitää pestä ja emme ota vastaan mitään huonokuntoista tai rikkinäistä. Otamme vastaan vain puhdasta, ehjää ja hyväkuntoista vaatetta. Tarkastamme tuotaessa lahjoitukset, koska meillä ei ole varaa maksaa huonokuntoisten lahjoitusten jätekuluja.

Mihin ja milloin voin tuoda lahjoituksia?

Otamme vastaan lahjoituksia toimistollemme tiistaista-perjantaihin 9:00-12:00 välisenä aikana osoitteessa Tehdaskatu 13, 2 kerros.

Lahjoittaako yhdistys rahaa?

Yhdistys ei voi lahjoittaa rahaa, eikä tukea taloudellisesti. Näissä tapauksissa voimme ohjeistaa asiakkaita ottamaan yhteyttä esimerkiksi seurakuntaan, tai muihin toimijoihin.

Miten toimin, kun tarvitsen apua?

Täytä sivuillamme tarvitsen apua kaavake. Jätä kaavakkeeseen yhteystietosi, jotta voimme olla sinuun yhteydessä. Kerro kaavakkeessa tilanteestasi ja millaista apua tarvitset. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

En halua, että tuttavani saavat tietää minun olevan teidän asiakkaanne. Voinko luottaa siihen, ettei tietoni kulkeudu eteenpäin?

Kaikki vapaaehtoisemme eivät hoida avunpyyntöihin liittyviä asioita, mutta kaikki vapaaehtoisemme allekirjoittavat vaitiolositoumuksen. Vaikka vapaaehtoinen olisikin tuttava, koskee vaitiolo myös häntä. Pääsy asiakastietoihin on vain heillä, joiden tehtävien hoitaminen sitä edellyttää. 

Miten asiakkaat löytävät teidät? Millaisia perheet ovat?

Noin puolet asiakkaista ohjautuu toimintamme piiriin julkisten sosiaalipalvelujen tai muiden yhdistysten kautta. Osa on löytänyt meidät netin välityksellä, osa on saanut vinkin avun hakemiseen ystävältään. Asiakkaamme ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla vähävaraisuuden vuoksi on tilapäinen tai pidempi avuntarve. Vähävaraisuuden taustasyyt vaihtelevat.

Miten tarkastatte asiakkaiden todellisen avuntarpeen?

Jokainen asiakas esiintyy omalla nimellään ja omilla yhteystiedoillaan ja apua voi hakea omalle perheelleen. Mahdolliset väärinkäytösepäilyt otamme puheeksi matalalla kynnyksellä.

Miten toiminta rahoitetaan?

Olemme saaneet vuosittain pienen avustuksen kaupungilta, jonka avulla on rahoitettu toimintamme juoksevia kuluja. Saamme välillä yhteistyökumppaneiltamme jakoon tavaraa.  Avustustyöhön kohdennettavat varat saadaan yrityksiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta.

Millä eri tavoilla yritys tai yhdistys voi auttaa teidän kauttanne?

Meille voi tulla tekemään yrityksen vapaaehtoispäivää, järjestää rahankeräystempauksia, tehdä tuote-/tavaralahjoituksia tai antaa vaikkapa ammattitaitoasi käyttöömme. Ole rohkeasti yhteydessä – kerromme mieluusti lisää.